Raportti: Kiri – PuMu VE2

Puna-Mustat laittoi Kirin selkä seinää vasten-tilanteeseen voittamalla keskiviikkona pelatun toisen ottelunkin lukemin 0-1 (1-3, 0-0). Sarja on nyt siis helsinkiläisille katkolla ensimmäistä kertaa perjantaina Meilahdessa.
Raportti: PuMu – Kiri VE1

Helsingin Puna-Mustat oli välieräsarjan avausottelussa ottelun ratkaisuhetkillä tehokkaampi ja nappasi ensimmäisen kiinnityksen kohti finaalipaikkaa tiistaina Meilahdessa.
Raportti: Ura – Kiri PV2

Kaava oli pitkä Kannuksen torstai-illassa, mutta lopulta Kirille kuitenkin suosiollinen. Voittajaa haettiin nimittäin lopulta aina kotiutuslyöntikilpailun toiselta kierrokselta, mutta siinä Juuso Keski-Koukkarin kumura toi kotiin Taneli Lassilan ja Kiri pääsi aloittamaan voitonjuhlansa ja valmistautumaan samalla kohti välieräsarjaa PuMua vastaan.
Raportti: Kiri – Ura PV1

Kiri nappasi ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan, kun se kaatoi Kannuksen ensimmäisessä puolivälierässä Hippoksella lukemin 1-0 (8-0, 1-1).
Raportti: KoU – Kiri

Sarjakärki Koskenkorva vei voiton toisen jakson läpilyöntiensä ansiosta selvin lukemin 2-0 (3-0, 11-2). Samalla tämä merkitsi sitä, että Kirin runkosarjan loppusijoitus oli kolmas ja ensi viikolla alkavissa puolivälierissä tulee vastaan Kannuksen Ura.
Raportti: Kiri – SiiPe

Kiri palasi takaisin voittojen tielle, kun se kaatoi Siilinjärven Hippoksella komeasti lukemin 2-0 (6-2, 6-5). Keskimaan isännöimää ottelua oli seuraamassa peräti 1195 katsojaa!
Raportti: KaMa – Kiri

Ei karttunut pistepussi Kankaanpään reissullakaan, vaan kotijoukkue Kankaanpää nappasi voiton vahvan alkunsa ansiosta lukemin 1-0 (4-3, 1-1).
Raportti: Kiri – SMJ

Ei karttunut Kirin pistepussi Hippoksen tiistai-illassa vaan vierailija SMJ vei kaksi pistettä mukanaan Etelä-Pohjanmaalle lukemin 0-1 (0-1, 2-2).
Raportti: Lohi – Kiri

Jyväskylän valtiaasta ei jäänyt tänä kesänä epäselvyyttä, sillä Kiri vei Itä-Jyväskylässä, Koskenharjulla pelatun runkosarjan neljännenkin kamppailun nimiinsä. Pisteet runkosarjan paikalliskamppailussa menivät Kirille 11-1 ja juoksutkin 40-16.
Raportti: Kiri – Lohi

1185 katsojaa näkivät Hippoksen perjantai-illassa tiukan ja tasaisen paikalliskamppailun, joka lopulta kääntyi kaikkien vaiheiden jälkeen kotijoukkueen 2-0- voittoon.