INFO

Jyväskylän Kiri

Jyväskylän Kiri 2020 ry. on yhdistys, jonka keskeinen toiminta on pyörittää miesten pesäpallojoukkuetta, joka toimii Jyväskylässä. Toimintamme tarkoitus on edistää pesäpalloharrastusta sekä tarjota mahdollisuus harrastaa kilpa- ja huippu-urheilua sekä kunto- ja terveysliikuntaa. Seura on perustettu 9.7.2020 ja sen edustusjoukkue pelaa kaudella 2023 miesten Ykköspesiksessä. Lisäksi seuramme tarjoaa harrastustoimintaa pesäpallon parissa äijäpesiksen muodossa.

Seuran tavoitteena on tulevien vuosien aikana kehittää seuraa ja panostaa miespesäpalloon siten, että tavoitteena on nousta määrätietoisesti kohti Superpesistä. Tavoitteen toteuttamiselle on asetettu kuitenkin usean vuoden pitkän tähtäimen suunnitelma. Haluamme suunnata kohti tavoitettamme, mutta maltillisin askelin toimintaa kehittämällä ja talouden reunaehtojen asettamissa raameissa.

Kiinnostaako sinua yhdistystoiminta sekä pesäpallon parissa toimiminen? Seuramme hakee jatkuvasti lisää talkoolaisia sekä taustatyön tekijöitä seuraamme. Meillä on vahva ja monipuolinen tiimi seuran taustalla. Yhdessä tekemällä olemme vahvempia ja siksi haemme aktiivisesti lisää pesäpallosta kiinnostuneita tekijöitä mukaan toimintaamme.

Liput ja kausikortit

Aikuiset10 € / 12 €*
Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät7 € / 10 €*
Alle 15 v. ilmaiseksi
*Paikallispelit Kiri-Lohi
Kausikortti99 €
VIP-Kausikortti400 €
VIP-Lippuxx €

Ota yhteyttä

Liity jäseneksi

Kirin vuoden 2022 jäsenmaksun voi halukkaat maksaa Kirin tilille verkkopankin verkkomaksuna. Jäsenmaksun tiedot alla.

Jäsenmaksu20 €
Perhejäsenmaksu50 €
Kannatusjäsenmaksu100 €
SaajaJyväskylän Kiri 2020 ry
TilinumeroFI98 4108 0012 3212 07
ViestiJäsenmaksu 2023

JOhtokunta

Juha Kalajanniska

Puheenjohtaja / Myynti

040 821 7511 | juha.kalajanniska@go-on.fi

SAmi Kettunen

Varapuheenjohtaja / Talous

050 386 5555 | sami.kettunen@jklkiri.fi

Timo Rautiainen

Ottelutapahtuma

050 394 7625 | timo.rautiainen@jklkiri.fi

Antti-Jussi Hirvonen

Urheilutoimi

0400 127 363 | antti-jussi.hirvonen@jklkiri.fi

Janne Äijänen

Myynti

045 118 4030 | janne.aijanen@gmail.com

Laskutustiedot

Jyväskylän Kiri 2020 ry.
Y-tunnus 3146707-6
c/o Juha Kalajanniska
Holkkitie 6, 40530 Jyväskylä

Verkkolaskuosoite: 003731467076
Operaattori Apix Messaging
Sähköpostitse toimitettavat PDF-laskut: 003731467076@procountor.apix.fi