Kirin kausi jatkui lauantaina Helsingissä Puna-Mustien vieraana. Sateisessa säässä käyty ottelu oli tiukka ja tasainen, mutta lopputuloksen osalta ikävän tuttu, kun stadilaiset nappasivat voiton, tällä kertaa kotiutuskisan jälkeen jaksoin 2–1 (0–2, 4–3, 1–0).
Ottelun ensimmäinen jakso oli ulkopelin juhlaa. Molempien joukkueiden vaihtotilannepelaaminen oli ulkopelin osalta rautaista, eikä sateinen keli helpottanut lyöntien onnistumista. Jakson ensimmäisiä juoksuja saatiin odottaa toisen vuoron tasoittavalle, kun Kirin Juuso Keski-Koukkari tälläsi pallon ajolähtötilanteessa 2-pesän päältä maisemiin ja hetken jo näytti, että Kirin kauden ensimmäinen kunnari näkee päivänvalon. Pallo kuitenkin löytyi nopeasti ja tuloksena oli kaksi juoksua Taneli Lassilan ja Iiro Nokkalan tuomana. 0–2 tilanteessa edettiin viimeiseen vuoroon, jossa PuMu sai rakennettua kärjestä palottoman ajolähdön, mutta Kirin ulkokenttä kesti upeasti kotiutusyritykset, tehden kaikki kolme paloa kotipesään. Jakson kolmostilanteet kirjattiin Kirille 4–5.
Ottelun toinen jakso käynnistyi PuMun osalta räväkästi. Kirin aloittava vuoro ei tuottanut juoksuja, kun taas PuMun tasoittavalla kotijoukkue sai henkisesti tärkeän avausjuoksun onnekkaasti, Kalle-Tapio Huuskon lyönnin kimmottua mainiosti ottelussa ulkokentällä esiintyneen Leo Lappalaisen polvesta suojaverkkojen yli. PuMun vuoro täydentyi vielä Kaapo Kalmarin ja Leevi Lehdon kumuruilla 3–0 johdoksi. Kiri ei kuitenkaan tylyistä lukemista lannistunut vaan peli ilme säilyi hyvänä. Toisen aloittavalla Keski-Koukkari kumuroi Lassilan kotiin ja kavensi tilanteen 3–1:een. PuMun toisen tasoittavalla ei lisäjuoksuja syntynyt. Kirin kolmannen aloittavalla numerolle yksi nostettu Arttu Rauhamäki kiitti valmennusjohtoa luottamuksesta ja halkaisi Meilahden kentän takaa keskeltä kunnarin arvoisesti. Kiri sai rakennettua Rauhamäen kunnarin jälkeen hyvän painostusjakson, mutta tasoitusjuoksu näytti jo jäävän haaveksi, kunnes kahden palon tilanteessa Aleksi Vainio niittasi viimeisellä lyönnillään kumuransa vastustamattomasti väliin ja Taneli Lassila toi illan kolmannella tuodullaan tilanteeksi 3–3. Puna-Mustien onnistui tasoittavallaan siirtyä jälleen johtoon Ville Veittikosken kolmospuolen puhkaisulla. Kirin neljäs sisävuoro jäi torsoksi ja jakso voitto kirjattiin PuMulle juoksuin 4–3.
Kotiutuskilpailussa ratkaisijan viitan päätti ottaa harteilleen Juha Puhtimäki: kaksi kertaa Kirin etenijä irti väärällä ja kun yksikään Kirin pareista ei saanut juoksua aikaiseksi, riitti ensimmäisenä lyöneen Puhtimäen kolmospuolen kotiutus ratkaisemaan voiton Puna-Mustille. Tasaisessa ottelussa kolmostilanteet kirjattiin 10-13.
Kiri pelaa vielä yhden ottelun ennen juhannustaukoa, kun joukkue matkustaa tiistaina 16.6. Ulvilaan UPV:n vieraaksi.