KIRI-LOHI PAIKALLISPELIEN HISTORIAA
Kiri vastaan Lohi, sininen vastaan punainen, Hippos vastaan Koskenharju. Kaksi hyvin erilaista seuraa, joiden polut ovat kohdanneet viitenä vuosikymmenenä alkaen 1970-luvulta. Jyväskyläläisessä Pesäpallossa on nähty muitakin paikalliskamppailuja mm. Kirin ja Jyväskylän Veikkojen välillä 50-luvulla sekä HoNsUn nauttiessa menestystä 80-luvulla. Mukaan on mahtunut pitkiäkin aikoja, jolloin Kirin ja Lohen tiet ovat olleet erillään. Pisimmillään 1982–2002 välillä. Molemmat seurat ovat vuosien saatossa kokeneet niin hurmosta kuin vaikeuksiakin. Se on kuitenkin selvää, että Kirin ja Lohen ollessa samalla sarjatasolla on keskinäiset pelit erityisen odotettuja ja sisältävät hieman lisäpanosta sarjapisteiden lisäksi. Jyväskylän Kiri 2020 seuran noustessa Ykköspesikseen 2023 kaudeksi säilyi paikallispelien vanha taika, vaikka Kirin seura organisaationa olikin uusi.
1970–1980-luku
Kiri ja Lohi kohtasivat ensimmäisen kerran kesäkuussa 1972, jos on Pesistuloksiin uskomista. Lohi vei ensimmäisestä kohtaamisesta pidemmän korren, jonka jälkeen Kiri hallitsi keskinäisiä otteluita vahvasti voittaen vuosikymmenten aikana pelatuista kahdestatoista ottelusta kahdeksan kolmen päättyessä tasapeliin. Näinä vuosina paikallispeleissä Kiriä edustaneita legendoja ovat mm. Kalevi Luoma, Jari Koski, Ossi Rajala, Raimo Hirvi & Unto Poikolainen.
Kiri – Lohi paikallispelit 1970- ja 80-luvuilla keräsivät niin Hippokselle kuin Koskenharjullekin useita kertoja yli 3000 katsojan yleisöjä lukeman ollessa korkeimmillaan Hippoksella 3932 katsojaa 9.7.1980.
- 7.6.1972 Lohi-Kiri 7-3
- 12.7.1972 Kiri-Lohi 5-5
- 11.6.1975 Kiri-Lohi 12-2
- 13.7.1975 Lohi-Kiri 7-7
- 18.5.1977 Lohi-Kiri 3-13
- 14.8.1977 Kiri-Lohi 6-0
- 16.5.1979 Lohi-Kiri 2-12
- 8.8.1979 Kiri-Lohi 16-0
- 28.5.1980 Lohi-Kiri 2-7
- 9.7.1980 Kiri-Lohi 5-5
- 20.5.1982 Kiri-Lohi 13-5
- 25.7.1982 Lohi-Kiri 3-11
Kiri 8 voittoa, Lohi 1 voitto, 3 tasapeliä
2000-luku
1982 kauden jälkeen vierähti kaksikymmentä vuotta, kunnes Kiri ja Lohi kohtasivat seuraavan kerran. Välissä Suomeen ehti rantautua mm. matkapuhelimet ja internet. Joukkueet kohtasivat neljä kertaa vuosina 2002 & 2004, tällä kertaa sarjatasona Ykköspesis. Tämän jälkeen Lohen tie kävi Suomensarjaan ja Kiri kampesi itsensä Superpesikseen 2009 kauden päätteeksi. Joukkueet kohtasivat toisensa vielä 2017 Ykköspesiskaudella kolmen ottelun merkeissä.
2000-luvun kohtaamisissa Kirin puolelta löytyi molempina vuosikymmeninä Pasi Rajala sekä myös viime vuosina pelipäivinä Hippoksen mediatilasta löytyvä Kirin Ruutulähetyksien äänenä toiminut Henrik Tawast. 2017 kaudella Kiriä nuorina pelaajanalkuina edusti nykyisestä pelaajistosta Atte Brandt, Jere Paananen & nykyinen kapteeni Iiro Nokkala.
- 9.5.2002 Lohi-Kiri 0-2 (1-3, 0-5)
- 17.7.2002 Kiri-Lohi 0-1 (3-3, 6-7)
- 26.5.2004 Kiri-Lohi 2-0 (2-1, 3-2)
- 27.7.2004 Lohi-Kiri 0-1 (3-4, 3-3)
- 10.6.2017 Lohi-Kiri 0-2 (0-5, 0-2)
- 9.7.2017 Lohi-Kiri 0-2 (2-5, 1-5)
- 22.7.2017 Kiri-Lohi 2-0 (3-2, 5-1)
Kiri 6 voittoa, Lohi 1 voitto
2020-luku
Alkuperäisen Kirin kaatumisen jälkeen Lohi pääsi vakiinnuttamaan paikkansa Ykköspesiksessä käyden jopa Superpesiskarsinnoissa asti 2021 kaudella, kun taas uusi Kiri pelasi ensimmäistä kauttaan Suomensarjassa. Kirin ansaitessa Ykköspesispaikan kaudelle 2023 voittamattoman Suomensarjakauden jälkeen siirtyi huomio heti Jyväsylän paikallispelien paluuseen.
2023 ja 2024 pelatuissa paikallispeleissä Lohi on ollut vahvempi kuusi kertaa Kirin ottaessa kaksi voittoa. 2023 kaudella Kiriä Ykköspesikseen Lohen puolella vastaanottamassa oli intohimoisten Tonninkalojen lisäksi mm. Kirin nykyinen pelinjohtaja Jussi Muilu sekä varakapteenina toimiva Roope Pöyry. Vuosi sitten kesäkuussa Itä-Länsiviikonloppua alustanut paikallispeli Hippoksella keräsi paikalle yli 2000 katsojaa.
- 10.6.2023 Lohi-Kiri 1-0 (4-3, 6-6)
- 7.7.2023 Lohi-Kiri 0-2 (0-2, 2-3)
- 8.7.2023 Kiri-Lohi 0-1 (1-3, 2-2)
- 21.7.2023 Kiri-Lohi 0-1 (1-1, 2-3)
- 27.6.2024 Kiri-Lohi 0-2 (2-3, 2-3)
- 5.7.2024 Lohi-Kiri 1-0 (2-1, 3-3)
- 19.7.2024 Lohi-Kiri 1-0 (2-1, 2-2)
- 20.7.2024 Kiri-Lohi 2-1K (6-1, 2-3, 3-2k)
Kiri 2 voittoa, Lohi 6 voittoa
MITEN KÄY 2025 PAIKALLISPELEISSÄ?
Paikallispelien maratontaulukosta on turha edes yrittää päästä yhteisymmärrykseen. Jos summataan yhteen kohtaamiset, joissa on olleet joukkueet joiden nimestä löytyy Jyväskylän Kiri ja Jyväskylän Lohi on Kirille voittoja kertynyt 16 kun taas Lohelle 8. Nykyisessä sarjassa Lohi on kuitenkin ollut hienoisesti niskan päällä, se myönnettäköön. 2025 kaudella pelataan jälleen neljä paikallispeliä, kaksi molempien kotikentillä Hippoksella & Koskenharjulla.
Kirin ja Lohen kohdatessa mitä tahansa voi tapahtua. Asetettujen urheilullisten tavoitteiden toteutuessa voi kuluvan kauden kohtaamiset jäädä viimeisiksi hetkeen. Paikallispelien lähitulevaisuus selviää vasta syksyllä, mutta se on varmaa että kesä- ja heinäkuussa pelataan Jyväskylässä paikallispelejä, joita et halua missata!


