Jyväskylän Kiri Logo

Niklas Moilanen ja Elias Elonheimo ilahduttavat peliesityksillään Hippoksen yleisöä myös tulevaisuudessa!

Kiri luottaa nuoriin, nuoret luottavat Kiriin!

Jyväskylän Kiri ylpeänä tiedottaa, että kiriläisen junioripolun kasvatit, ensimmäistä kautta Ykköspesistä isossa roolissa Kirin väreissä pelaavat Niklas Moilanen ja Elias Elonheimo jatkavat Kirissä myös kaudella 2024! Molempien sopimuksissa olleet optiot on vahvistettu käytettäväksi ja kehitystyö näiden timanttien jalostamiseksi kohti Superpesistä jatkuu.

18-vuotias Niklas Moilanen on pelannut tällä kaudella 12 ottelua ottaen ison roolin Kirin ulkokentältä, niin pesävahtina kuin takatilanteen tappina. Moilasen räpylävarmuus, ulottuvuus ja pelinlukutaito ovat olleet huikealla tasolla heti ensimmäisellä Ykköspesiskaudella. Niklas on vielä ensi kaudellakin B-juniori, joten kotikentällä pelattavan Itä – Lännen voi jo merkitä kalenteriin varmaksi pelipäiväksi. Ei aina niin suulaalta Nikeltä saatiin sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä räväkkä tuuletus sekä lyhyet kommentit: “Kirissä on hyvä jatkaa kehittymistä. Ensi kaudelle myös sisäpeliroolin kasvattaminen on vakaana tarkoituksena”.

Loppuvuodesta 19 vuotta täyttävä Elias Elonheimo on esiintynyt sinivalkoisissa väreissä tällä kaudella kymmenessä ottelussa, osassa jokerina ja viime aikoina myös etukentällä luutien. Kova ja nopea heittokäsi on huomattu myös baseball-kentillä ja vasemmalta sivaltava Elonheimo tuo kokoonpanoon myös etenemisvoimaa. Elias on tarttunut tilaisuuksiin kokoonpanoon päästessään räväkästi, eikä kumartele ketään kentälle päästessään. Elias kommentoi omalta osaltaan sopimuksen syntymistä näin: “Ensi vuonna otetaan roolia joukkueessa, sisällä ja ulkona. Tulen pelaamaan metrin lähempänä kuin Poutanen kaikkien lyöntivuoroilla!”

 

Scroll to Top