ARVOKAS VIERASVOITTO KOSKENKORVALTA!
Kiri jatkoi voittojen tiellä tiistaina Koskenkorvalla, kun se haki komean vierasvoiton Korvalta lukemin 0-1 (2-9, 4-4). Vieraiden ykköstykkinä hääri Aleksi Karttunen, jonka saldoksi kunnarin ja kuuden tavallisen lyödyn lisäksi kaksi tuotua ja kahdeksan kärkilyöntiä. Karttunen nousi samalla tiistain huippupelin ansiosta lyöjätilaston sijalle neljä. Kakkospalkinto meni kärkilyöntitilaston kärkipaikkaansa vahvistaneelle Miikka Matikalle, jolle tilastoihin seitsemän kärkilyöntiä.
-Hyvä peli tänään meiltä! Sisällä saatiin hyvin tilannetta hienoilla lyönneillä ja sitten vielä ukkoa kotiin hyvällä prosentilla. Ulkona paljon erinomaisia suorituksia, Karttunen arvioi heti pelin jälkeen.
Ottelun avausjaksolla nähtiin alkukauden parasta Kiriä. Karttunen vei Kirin avausvuorossa johtoon kuuman perunan poltellessa Koskenkorvan etumiehen käsissä. Koskenkorva tuli avausvuorossa vielä tasoihin, mutta tämän jälkeen vierasjoukkue painoi kaasua ja meni menojaan. Toisessa vuorossa lyöjäjokerikaksikko Atte Brandt ja Karttunen sijoittivat kumuransa väliin vuoronperään ja Kiri karkasi parin juoksun karkumatkalle. Kolmannessa vuorossa nähtiin sitten jo jakson ratkaisu ja samalla myös kaksi highlight- tason suoritusta. Ensin Karttunen löi tyylikkään ajokunnarin puhkaisemalla Koskenkorvan kakkospuolen. Tämän jälkeen Jere Paananen väläytti kotiuttajan pehmeitä käsiään kotiuttamalla Karttusen kierteisellä yhden käden koukkunäpäytyksellä. Molemmat joukkueet onnistuivat vielä tämän jälkeen kertaalleen, joten jakson loppulukemiksi 2-9 vieraille.
-Kunnarissa naukahti kivasti lyönti kohdilleen ja tuloksena kakkosjatkeelle kiva pesislyönti, Karttunen kertasi jakson ratkaissutta läpilyöntiään.
Karttusella on myös terveiset Kirin juoksuvalmennuksen suuntaan.
-Kiitokset vielä Ihamäen Antille, kun minäkin toin pienellä juoksun!
Toiselle jaksolle kotijoukkue tuli selvästi sisuuntuneena ja Eetu Lehdon kunnarin myötä karkasi jo kolmen juoksun karkumatkalle, mutta tämäkään ei lannistanut Kiriä. Kotijoukkue auttoi toisessa vuoroparissa Kirin takaa-ajon käyntiin ystävällisesti heittämällä pallon kakkospesän yli aina kuuluisaan Antin monttuun saakka ja Juho Matola paineli ykköseltä suoraan kotiin saakka. Tämän jälkeen Brandt puhkaisi kolmospesän päältä ja Taneli Lassila ja Lasse Saraluoto kirmasivat kotiin. Vuoron päätteeksi Paananen kotiutti vielä kauden toisella lyödyllään Elias Elonheimon. Jaksovoittoon tämä ei kuitenkaan ihan riittänyt, sillä Riku Utanen toi kotijoukkueen tasoihin neljännessä vuoroparissa.
Runkosarja on nyt edennyt Kirin osalta puoliväliin. Kiri on tässä kohtaa edelleen ainoa joukkue Ykköspesiksessä, joka on onnistunut nappaamaan jokaisesta ottelusta vähintään yhden pisteen. Tasaisessa sarjassa sarjasijoitus on tällä hetkellä toinen, kolme pistettä KPL:n takana. Toisaalta sarjakolmonen Kankaanpään Maila vaanii kolmen pisteen päässä kaksi ottelua vähemmän pelanneena.
Nyt edessä on viikon mittainen juhannustauko ja ensi viikko onkin sitten mielenkiintoinen. Tiistaina matkataan kärkikamppailuun Kankaanpäähän ja torstaina pelataan kauden ensimmäinen paikalliskamppailu Hippoksella. Viikon kruunaa Itä-Länsi -tapahtuma Hippoksella. Aleksi Karttusella itsellään on selvät suunnitelmat juhannustauolle:
-Juhannuksena pääsee huilaamaan ja pistämään kumuraa kuntoon. Tiistaina jo seuraava peli, niin sunnuntaina palataan jo pesäpallon pariin.