Jyväskylän Kiri Logo

Kausi päätökseen voitokkaasti

Jyväskylän Kiri hoiti miesten pesäpallon Ykköspesiksessä viimeisen runkosarjan ottelun tonttinsa lauantaina niin kuin pitikin: päältä ajettavan ruohonleikkurin alle jäi jo aiemmin runkosarjan kuutostilan varmistanut Kannuksen Ura 2-0 (2-0, 9-3 Hippoksen kotistadionilla. Samalla varmistui Kirin säilyminen sarjassa.

Tuntia aiemmin Kouvolan Pallonlyöjät nimittäin voitti kotonaan Alavuden Peli-Veikot vain 2-1, mikä tarkoitti sitä, että Kiri nousi kolmen pisteen voittonsa ansiosta sarjassa KPL:n ohi, koska Kirillä on enemmän voittoja (10 vastaan 9).

Kannuksen Ura menetti kiinnostuksensa sarjaan viimeistään perjantaina Jyväskylän Koskenharjulla, kun se hävisi Lohelle. Näin seuran unelma ylemmän loppusarjan peleistä jäi Jyväskylän tuplaotteluissa haaveeksi. Tämä myös näkyi joukkueen otteissa Hippoksella launtaina.

Kiri hoiti vähäjuoksuisen ensimmäisen jakson kotiin suhteellisen helposti. Ensin Elias Elonheimo löi Miikka Matikan kotipesään, sitten kolmannessa vuoroparissa Aleksi Karttunen löi Lasse Saraluodon kotipesän turviin.

2-0 riitti vieraille rimpuilun loppumiseen. Ja kelpasi kotijoukkueelle, joka edelleen halusi tässä vaiheessa välttää alemman loppusarjan pudotuspelit ja pelata kolmesta pisteestä.

Toisella jaksolla ne kolme pistettä toteutuivat, kun vieraat eivät saaneet minkäänlaista otetta peliin. Kiri löi ensimmäisessä vuoroparissa kolme juoksua ja seuraavassa neljä! Lasse Saraluodon kunnari oli tässä vaiheessa kotiyleisölle mannnaa ja sarjapaikan ratkaisu.

Lopulta Kiri voitti ottelun 2-0 (2-0, 9-3).

– Oltiin keskittyneitä ja onnistuttiin niissä asioissa, missä pitikin. Kaverilla ei ollut paras lataus otteluun, mutta me lyötiin tänään hyviä lyöntejä.

– Tavoitteena oli sarjapaikan säilyttäminen ja se onnistui, mikä on iso juttu. Ilmaiseksi näissä sarjoissa ei saa mitään. Sarja oli hieno ja tasainen. Jatkossa tarvitaan apukäsiä seuran tavoitteiden toteuttamiseen, ikionnelinen ja helpottunut Kirin pelinjohtaja Jukka Karttunen totesi ottelun jälkeen.

Kirissä oli lauantaina paljon onnistujia sekä ulkona että sisällä. Kannus sai kolme ainokaista juoksuaan tilanteessa, jossa ottelu oli jo ratkennut.

Mailanvarressa Miikka Matikka, Elias Elonheimo (ykköspalkittu) ja Lasse Saraluoto olivat lähes erehtymättömiä, Jani Raami, Ville Vierimaa, Luukas Poutanen, Aleksi Karttunen, Kimmo Carlson ja Atte Brandt hyviä. Vain lukkari Taneli Lassila ykköskärkenä oli tehoton (1/7).

Etenemistä tällä kaudella “vältellyt” Miikka Matikka toi kolme juoksua.

Scroll to Top