Jyväskylän Kiri Logo

Tärkeät pisteet upean yleisön edessä!

7.8.2025

Jyväskylän Kiri – Siilinjärven Pesis

Jyväskylän Kiri Logo

2-0 (6-2, 6-5)

Hippoksen pesäpallostadion

Kiri palasi takaisin voittojen tielle, kun se kaatoi Siilinjärven Hippoksella komeasti lukemin 2-0 (6-2, 6-5). Keskimaan isännöimää ottelua oli seuraamassa peräti 1195 katsojaa!

-Parin takkuisemman ottelun jälkeen saatiin hieman omaakin peliä auki. Vaikka vastustaja painosti kovaa meitä, pystyttiin luomaan tilannetta todella hyvin ja lyömään miestä kotiin, Ville Vierimaa arvioi torstain kamppailua.

Ottelun avausjaksoa mentiin tasatahtiin neljänteen vuoroon saakka. Siinä ensin Siilinjärven polttoheitto suuntautui ohi kolmospesän ja Juho Matola karkasi tuomaan Kirin 3-2 -johtojuoksun. Heti perään ensiesiintymisensä Kiri-paidassa tehnyt Oskari Salmela upotti kumuransa väliin ja Taneli Lassila ehti helposti tuomaan 4-2. Kirin ykköspalkittu Lasse Saraluoto puhkaisi vielä etutilanteessa kakkosluukun ja Elias Elonheimo tuli kakkoselta suoraan kotiin. Vuoron lopuksi vielä Salmela täydensi hienon vuoronsa toisella kumurallaan ja samalla jakson loppulukemiksi 6-2.

Toinen jakso oli Juuso Keski-Koukkarin, sillä mies pamautti neljä juoksua jakson aikana. Enempäänkin oli aineksia, sillä toisessa vuorossa Keski-Koukkarin kumura pomppasi takaa läpi ajolähdössä. Pallo kyllä meni aidan ali, mutta pallo pysähtyi lopulta vesilammikkoon ja neljä juoksua vaihtui kahteen juoksuun. Kiri osoitti jakson aikana sitkeyttä, sillä joukkue johti kahden vuoron jälkeen 4-2, mutta Siilinjärvi tuli hienon kolmannen vuoron ansiosta rinnalle ja ohikin vielä. Keski-Koukkarin ja Joona Lehtisen maila ei kuitenkaan tutissut kolmannen tasoittavalla, sillä ensin Keski-Koukkarin taidokkaalla kakkosrajanäpäytyksellä Lassila toi pelin tasoihin. Jakson voittojuoksun pamautti sitten seuranneesta ajolähdöstä Joona Lehtinen komealla laakalyönnillä.

-Toisella jaksolla oli hieno nähdä, että SiiPen kovasta iskusta huolimatta käännettiin jakso voitoksi ja täydet kolme pistettä meille. Erityismaininta ottelusta myös hyvin pelin tulleelle Oselle (Salmela), Vierimaa kommentoi.

Kolmen pisteen voitosta huolimatta runkosarjan voitto karkasi Kirin ulottumattomiin Koskenkorvan keskiviikkoisen voiton myötä. Lauantaina Koskenkorvalla pelattavaan runkosarjan päätöskamppailuun jää kuitenkin panokseksi suora välieräpaikka, jonka Kiri nappaa varmuudella nappaamalla vähintään yhden pisteen pelistä, riippumatta siitä miten kolmen pisteen päässä hengittävän Puna-Mustien pelissä käy.

-Korvaa kohti lähdetään iskemään kovaa ja tavoitteena ottaa voitto kotiin ja varmistaa runkosarjan toinen sija. Tässä ottelussa haetaan jo varmasti playoff-asetelmia, Vierimaa päättää.