Jyväskylän Kiri Logo
Kuva: Jyrki Röppänen

PISTEPUTKI JATKUU -VOITTO KUITENKIN KOSKENKORVALLE

Kirin pisteputki venyi jo kymmenen ottelun mittaiseksi Hippoksen keskiviikkoisessa kärkikamppailussa, mutta voiton vei nimiinsä lopulta Koskenkorva. Erikoisia sattumuksia tarjonneen kamppailun lopputulokseksi kirjattiin vierasvoitto lukemin 1-2 (2-3, 1-0, 4-5). Ottelussa ei kolmostilanteilla mässäilty, sillä kolmostilanteita Kiri sai rakenneltua 12 ja vierasjoukkue Koskenkorva 6 kappaletta. 
-Tänään oltiin ulkona hyviä muutamaa lipsahdusta lukuunottamatta. Sisällä oltiin taas vähän unessa, tuli ajatusvirheitä ja vääriä lyöntiratkaisuja. Aika paljon parannettavaa jäi sisäpeliin ja pitää saada taas järki siihen mukaan, Kirin kakkospelinjohtaja Joni Karppanen summasi keskiviikon taiston.

Ottelun avausvuoro enteili vielä runsasjuoksuisempaa ottelua. Ensin kolme juoksua ottelussa lyönyt Kasperi Laasonen vei vierasjoukkueen johtoon. Kirin tasoittavalla Koskenkorvan lukkari Benjamin Laaksoharjulle sattui musta hetki ja kotijoukkue siirtyi kahdella vapaataivaljuoksulla 2-1 -johtoon. Jakson ratkaisu nähtiin kuitenkin kolmannessa vuoroparissa. Siinä Laasosen lyönti näytti jo leijailevan kolmosjatkeelta laittomaksi, mutta tippui kun tippuikin rajojen sisäpuolelle ja Eetu Lehto ja Matias Rauhala ehtivät kotipesän turvaan.

Toisella jaksolla juoksuja nähtiin ainoastaan yksi ja sitä saatiin odottaa aina viimeiseen vuoropariin asti. Kotijoukkueen Atte Brandt puhkaisi kovalla lyönnillä kolmossauman ja Ville Vierimaa ehti tuomaan jakson ratkaisujuoksun. Toisella jaksolla Kiri piti vierasjoukkueen ainoastaan yhdessä kolmostilanteessa.

Kotiutuslyöntikilpailun aloitti Koskenkorva sisällä ja onnistui lyömään kolme juoksua. Ennen Kirin viimeistä lyöjää Lasse Saraluotoa, oli Kiriltä onnistunut ainoastaan Atte Brandt ja tilanne näytti jo kotijoukkueen kannalta perin tukalalta. Laaksoharju syötti kuitenkin kolme peräkkäistä asennotonta syöttöä ja sääntöjen mukaan tuloksena oli kaksi juoksua ja edessä oli jatkoparit. Siinä vierasjoukkue onnistui kahdesti ja Kiri vain kerran, joten voitto tällä kertaa vierasjoukkueelle.

Kirin parhaana palkittiin keskiviikon kamppailussa Ville Vierimaa ja kakkospalkinto meni Kimmo Carlsonille. Ykköspesis on tällä hetkellä erittäin tasainen sarja. Joukkueilla on pelattuna hieman eri määrä pelejä, mutta tällä hetkellä Kiri löytyy sarjataulukon sijalta kolme. Saldona kymmeneen peliin on kuusi voittoa ja neljä tappiota ja pisteitä on kasassa 19. Koskenkorva ja KPL2 ovat keränneet 20 pistettä ottelun enemmän pelanneina. 
-Alkukauteen on pakko olla tyytyväinen. Tänäänkin saatiin pinna naarattua, vaikka ei ihan parasta peliä pelattukaan. Silti ei voida näin jatkossa pelata, täytyy parantaa omaa peliä. Pitää pystyä ottamaan steppi eteenpäin joka pelissä ja pystyä olemaan aina parempia seuraavalla kerralla kun pelataan, Karppanen arvioi Kirin kautta tähän mennessä.

Scroll to Top