Jyväskylän Kiri Logo

Kauden avauksesta voitto

Kiri matkusti lauantai-iltana kauden ensimmäiseen harjoitusotteluun Alajärvelle, jossa vastaan asteli Ykköspesiksen kärkijoukkueisiin lukeutuva Kankaanpään Maila. Ottelu oli talven ensimmäinen peli molemmille joukkueille, joten kokoonpanoja testailtiin puolin ja toisin. Lauantain pelissä ensiesiintymisensä Kirin sinivalkoisessa nutussa tekivät Lauri Savolainen, Juho Matola ja lukkarin tontilla mainiosti esiintynyt Lauri Vuollo.

-Ihan tyytyväinen voi olla tämän vuoden ensimmäiseen peliin. Sisäpelissä sain muutamia hyviä onnistumisia ja ulkopelissä myös hyvä aloitus kaudelle, arvioi Vuollo omaa Kiri-debyyttiään.

Ottelun avausjaksolla nähtiin ensimmäiselle pelille ominaisesti paljon juoksuja ja läpilyöntejä. Kiri karkasi lopulta jaksovoittoon 8-7 Jere Paanasen ja Vuollon yhteensä kolme juoksua tuottaneiden takakenttäpuhkaisujen ansiosta.

-Sovittiin Jeren kanssa, että lyödään läpi peräkkäin ja hyvin onnistuttiin siinä suunnitelmassa, Vuollo kertasi omaa onnistumistaan.

Ottelun toisella jaksolla tahti muuttui täysin, sillä jakso päättyi lopulta jalkapallolukemiin 0-0. Näin ollen ottelun lopputulokseksi kirjattiin Kirin voitto 1-0 (8-7, 0-0).

-Hieno voitto meiltä. Toisella jaksolla varsinkin näytettiin sisua ulkopelissä. Ensimmäinen ison tilan kokemus tällä porukalla ja hyvin meni. Myöhäinen ajankohta pelille, mutta joukkueen energiatasot olivat hyvät ja hauskaakin oli, Vuollo päättää.

Kirin kokoonpano ottelussa

1.jakso
1. Lauri Kuronen s
2. Ville Vierimaa 3v
3. Elias Elonheimo 2k
4. Taneli Lassila 3p
5. Lasse Saraluoto 3k
6. Kimmo Carlson 1v
7. Lauri Vuollo l
8. Jere Paananen 2p
9. Niklas Moilanen 2v
Aleksi Karttunen
Juho Matola
Atte Brandt
Lauri Savolainen

 

2.jakso
1. Juho Matola 2p
2. Kimmo Carlson 1v
3. Niklas Moilanen s
4.Aleksi Karttunen 3p
5.Taneli Lassila 3v
6. Lauri Vuollo l
7. Lasse Saraluoto 3k
8. Jere Paananen 2k
9. Lauri Savolainen 2v
Lauri Kuronen
Ville Vierimaa
Atte Brandt
Elias Elonheimo

Scroll to Top