Kama - Kiri
tappio kankaanpäässä
Miesten Ykköspesiksen ottelussa Kankaanpään Maila vastaan Jyväskylän Kiri, KaMalla oli ensimmäisen jakson toisen aloittavalla mailanvarressa viimeinen lyöjä kahdella palolla ja pesät tyhjät. KaMa johti ottelua 4-2 ja Kirillä oli maitti päällä.
Mutta sitten Kirin lukkarin Kasperi Vehkaojan syötöistä kolme peräkkäistä tuomittiin vääriksi alkuasennon perusteella ja KaMa meni 5-2-johtoon vapaataipaleilla!
Kun syöttötuomari sössi vielä yhden Miikka Matikan oikean vaihtolyönnin väärin perustein laittomaksi, Kirin pelinjohtajan Jukka Karttusen mitta tuli täyteen: alla olleen keltaisen kortin lisäksi toinen keltainen ja Karttunen ohjattiin ulos kentältä.
Näin kakkospelinjohtajaksi otteluun merkitty, loukkaantuneena oleva etenijä Ville Vierimaa joutui viuhkan varteen ja samalla Vehkaoja sai tarpeekseen lukkaroinnista ja siirtyi jokeriksi. Hänen tilalleen tuli Taneli Lassila.
Itse ottelu päättyi Kankaanpäälle 2-0. Superissa marinoituneen joukkueen kärjen tehot riittivät perjantaina Kirin kaatamiseen numeroin 5-3 ja 5-4, mutta Kirille jäi ottelusta paljon hampaankoloon. Jälleen tiukka tappio ja tällä kertaa ei pelkästään omien virheiden takia.
KaMa aloitti ottelun tyrmäävästi tekemällä ensimmäisen jakson aloittavalla kolme juoksua kahdella hienolla lyönnillä ja Vehkaojan antamalla vapaataipaleella.
Kiri nousi KaMan harhaheitolla tilanteeksi 3-2 mutta sitten alkoi syöttötuomarishow, joka sotki Kirin pelin. Aleksi Karttunen löi vielä avausjakson tilanteeksi 5-3, kun Vehkaoja ehti kotiin, mutta siihen se kiri avausjaksolla tyssäsi.
Toinen jakso alkoi ensimmäisen merkeissä. Kiri ei saanut aloittavalla aikaan mitään kun taas KaMa iski kärjensä ansiosta tauluun luvut 2-0.
Kiri kavensi toisen aloittavalla tilanteeksi 2-1, kun Luukas Poutanen onnistui kotiuttamaan hyvin ottelussa kentälle menneen Iiro Hyvösen. Takaa-ajo kuitenkin tyrehtyi Poutasen ykköskuolemaan ja Karttusen epäonnistumiseen kotiutustilanteessa.
Kolmannen tasoittavalla KaMa sitten “ratkaisi” ottelun lyömällä digiin lukemat 5-2.
Kirin viimeinen tasoittava ei kuitenkaan ollut pelkkää kosmetiikkaa, sillä ensin Karttunen kotiutti Kimmo Carlsonin (5-2), sitten Lasse Saraluoto Jere Paanasen (5-3) ja vielä Niklas Moilanen sai Jani Raamin kotipesän turvaan (5-4). Tässä vaiheessa vielä paloton tilanne kuivui kuitenkin kolmeen kuolemaan vaikka kotiutuksia päästiinkin yrittämään.
Luukas Poutanen oli illan kakkospalkittu ja Taneli Lassila ykkönen.
Kiri kohtaa heti lauantaina Loimaalla Varsinaisen-Suomen kiertueellaan paikallisen Junioripesiksen, joka on sarjan hännillä.