Ei karttunut pistepussi Kankaanpään reissullakaan, vaan kotijoukkue Kankaanpää nappasi voiton vahvan alkunsa ansiosta lukemin 1-0 (4-3, 1-1). Odotetun tiukka ja tasainen oli lauantain kamppailu, mutta Kankaanpään räpylä kesti ratkaisuhetkillä lopulta riittävästi ottelun voittoon. Kirin parhaana palkittiin vahvan ottelun pelannut jokeri Taneli Lassila. Lassilan saldo lauantaina yksi lyöty, kaksi tuotua ja seitsemän kärkilyöntiä. Kakkospalkinto meni tällä kertaa kaksi juoksua lyöneelle Juuso Keski-Koukkarille.
Kankaanpää tuli vahvasti otteluun ja avasi ottelun kolmella hyvällä lyönnillä ja karkasi 3-0 -johtoon. Kankaanpään Joona Anttila lisäsi vielä toisessa vuorossa johdon vielä neljään juoksuun, ennen kuin Kirin kiri alkoi. Juuso Keski-Koukkari avasi Kirin juoksutilin toisessa vuorossa kovalla kakkossaumalyönnillä ja Taneli Lassila ja Atte Brandt toivat kolmannessa vuorossa Kirin jo juoksun päähän. Neljännessä vuorossa tilanteenrakentelu sakkasi, joten jaksovoitto kotijoukkueelle lukemin 4-3.
Ottelun toinen jakso oli tiukka ja tasainen. Keski-Koukkari oli vienyt Kirin johtoon kumurallaan ja Eetu Heiniluoma tasoittanut pelin keskipompullaan toisessa vuorossa. Neljännessä vuorossa Ville Vierimaa rakenteli kolmostilanteen kahdella hienolla lyönnillä ja Kiri pääsi hyökkäämään palottomaan ajolähtöön. Tällä kertaa senttipeli oli Kankaanpään puolella, sillä Keski-Koukkarin ja Brandtin näpäytyksistä syntyivät muutamien senttien palot kotipesään ja Niklas Moilasen kakkospuolen vedon venytti Teemu Utunen syöksykopiksi aivan kentän pinnasta. Kankaanpääkään ei omalla tasoittavallaan pystynyt lisäjuoksuihin, joten jakso tasattiin 1-1.
Kankaanpää oli vahvan alun ansiosta tilastojen valossa hieman niskan päällä, sillä kotijoukkue kirjasi kolmostilanteet nimiinsä lukemin 16-10 ja kärkilyönnit 42-31. Ensi viikolla edessä on runkosarjan loppuhuipennus ja panokset ovat kovat, sillä sijat 1-4 ovat edelleen mahdollisia Kirille. Torstaina Kiri kohtaa Siilinjärven Hippoksella ja lauantaina runkosarja huipentuu vierasotteluun Koskenkorvalla.
©JYVÄSKYLÄN KIRI 2020 RY | Sivuston suunnittelu ja toteutus Brand Team Finland Oy