ennakko: smj-kiri
Jyväskylän Kiri joutuu antamaan tasoitusta tiistaiseen Seinäjoki-peliin miesten pesäpallon Ykkösessä, kun Kasperi Vehkaoja ja Ville Vierimaa tuskin pystyvät pelaamaan vammojensa vuoksi. Vehkaoja sai Lohi-pelissä pallosta jalkaansa ja Vierimaa poskipäähänsä.
Pelinjohtaja Jukka Karttunen ei silti lähde tappiomielialalla vieraspeliin Maila-Jusseja vastaan.
– Ihan ok mielialat meillä on. Käydään maanantaina läpi Lohi-peli. Pelattiin hyvin Koskenharjulla mutta muutamia virheitä tehtiin.
– Nuori lukkari Ville Soini oli meille kotipelissä vieraampi mutta nyt meillä on pelikokemusta joukkueesta ja ollaan valmiimpia. Seinäjoen uusi kenttä on avara mutta hidas. Ennakkoluulottomasti on Maila-Jussit pelannut, Karttunen sanoo.
Kiri hävisi ensimmäisen ottelunsa Seinäjokea vastaan kotonaan 0-2. Tuolloin Soini hoiti hyvin lukkarin hommat ja Ville Viita oli tehokas mailanvarressa.
Seinäjoki tulee tiistain kotiotteluunsa levänneenä.
– Meillä oli tuossa otteluruuhkaa mutta nyt on saatu huilata 3-4 päivää. On tehty fysiikkaa ja maanantaina lajinomaisia harjoitteita. Kolmannes on sarjasta pelattu ja pisteitä on ihan mukavasti, Seinäjoen pelinjohtaja Juha-Pekka Soini kertoo.
– Kiri tulee varmasti peliin ärsytettynä, kun he pelasivat Koskenharjulla niin hyvän pelin. Tekivät paljon juoksuja ahtaalla kentällä, joten tarkkana tulee meidän olla. Varmasti tietyt suoritukset ratkaisevat pelin mutta tiukkaa tulee olemaan.
Kiri pelaa tällä viikolla kolmesti vieraissa. SMJ-pelin jälkeen vastaan tulee Kankaanpään Maila perjantaina ja heti lauantaina Loimaan Palloilijat. Kiri yöpyy Kankaanpäässä.
Kaikki Kirin pelit on nähtävissä Ruutu-palvelussa.