
Ykköspesiksen runkosarja on kääntynyt maalisuoralle, sillä edessä on runkosarjan viimeinen viikko. Kirin osalta se tarkoittaa vielä kahta peliä, torstaina pelataan Hippoksella Keskimaan isännöimässä ottelussa Siilinjärven Pesistä vastaan ja lauantaina matkustetaan Ilmajoelle, Koskenkorvan vieraaksi. Kirin osalta runkosarjan loppusijoitus on vielä auki ja sijoitus voi olla välillä 1-3. Runkosarjan voittoon Kirin tarvitsee ottaa kahdesta pelistä viisi pistettä enemmän kuin sarjakärki Koskenkorva, joten omissa käsissä ei runkosarjan voitto enää ole. Suora välieräpaikka varmistuu varmuudella Kirin osalta niin että joukkue ottaa neljä pistettä enemmän kuin kolmantena oleva PuMu, joten isoista pisteistä pelataan tällä viikolla. Viime viikko oli Kirin osalta pisteiden osalta vaatimaton, sillä joukue kärsi kaksi niukkaa tappiota. Ensin SMJ haki 0-1 -vierasvoiton Hippokselta tiistaina ja lauantaina Kiri joutui taipumaan samoin lukemin Kankaanpäässä.
Minkälainen viime viikko takana, Elias Elonheimo?
-Viikko on pitänyt sisällään hyvää treeniä kohti ratkaisupelejä sekä pari peliä. Loppuaika vierähtänyt armeijan palveluksessa.
Minkälainen loppuhuipennus on edessä?
-Loppuhuipennus kaudelle tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen ja tasainen. Kovia pelejä paljon tiedossa ja erot ovat hyvin pienistä asioista kiinni.
Sarjasijoitusten ohella myös henkilökohtaisissa tilastoissa taistelu käy kiivaana. Lyöjätilastossa Koskenkorvan Rasmus Teppo on ottanut kolmen juoksun karkumatkan Juuso Keski-Koukkariin nähden, Tepon saldon ollessa 1+66 ja Keski-Koukkarilla 2+62. Etenijätilaston kärkipaikkaa pitää Koskenkorvan Justus Teppo 38 tuodulla juoksulla. Kakkospaikkaa jakavat Tony Latvala ja Taneli Lassila 35 tuodulla. Kärkilyöntitilastossa piikkipaikkaa jakavat Miikka Matikka ja Puna-Mustien Juha Puhtimäki 121 kärkilyönnillä. Tilaston kärkipaikka ratkaistaan myös heidän kesken, sillä eroa kolmanteen olevaan Teemu Utuseen on 13 kärkilyönnin verran.
Torstain vastustajan, SiiPen osalta runkosarjan loppusijoitus ei tällä viikolla tule enää muuttumaan. Siilinjärvi on runkosarjan 11. ja joukkue jää odottelemaan kohtaako se putoamiskarsinnassa SMJ:n, Simon vai Ylivieskan.
-SiiPe tulee olemaan vastustajana varmasti arvaamaton ja pelaamaan rohkeaa peliä, Elonheimo arvioi torstain vastustajaa.
Koskenkorvan kausi on taas tähän mennessä ollut varsin menestyksekäs, sillä Antti Kuusisto on johtanut joukkonsa 19 voittoon ja tappiota tilille on kertynyt vain kolme. Joukkueen ykköskärki Justus Teppo -Tony Latvala – Aapeli Suvisalmi on rakentanut tilannetta läpi kauden kovalla prosentilla ja lyöjäjokeri Rasmus Teppo on lyönyt miestä kotiin hyvillä tehoilla Myös monipuolinen Eetu Lehto on pelannut vahvan kauden mailan varressa.
-Kossu on vastustajana hyvä joka osa-alueella sekä omaa sarjan kärkitasoa niin etenemisessä kuin lyöntivoimassakin, Elonheimo arvioi.
Torstain kotiotteluun otteluisäntä Keskimaa tarjoaa asiakasomistajilleen ilmaisen sisäänpääsyn, eli S-etukorttia näyttämällä otteluun vapaa sisäänpääsy.
Mikäli et kuitenkaan ole asiakasomistaja, ennakkoliput myy tuttuun tapaan Nettilippu.
©JYVÄSKYLÄN KIRI 2020 RY | Sivuston suunnittelu ja toteutus Brand Team Finland Oy