Jyväskylän Kiri Logo

ennakko: Kiri-puijo

Jyväskylän Kiri yrittää tiistaina jatkaa voittoputkeaan uudella stadionillaan Hippoksella, kun miesten Ykköspesiksessä vieraaksi saapuu sarjakärki Puijon Pesis Kuopiosta.

Kiri voitti historiallisessa kotiottelussa Kankaanpään lauantaina 1-0 (4-4, 4-0). KaMa jatkoi Jyväskylästä Kuopioon, jossa se koki toisen peräkkäisen tappion. Puijo oli sitä parempi niin ikään 1-0 (4-3, 3-3). Näin KaMan lyöntimylly saatiin kahdesti pysäytettyä, mihin syynä saattaa olla pelialusta.

Meille ei Kirin uuden stadionin alusta tule yllätyksenä, kun meillekin tuli täksi kaudeksi uusi matto. Hidas se on eikä pallo oikein kulje. Se vaan täytyy ottaa pelissä huomioon, Puijon pelinjohtaja Altti-Jussi Ronkainen kertoo.

Tilanne Kuopiossa on muutoin hyvä. Joukkue on saanut jokaisesta kauden 13 ottelustaan vähintään pisteen ja kuntokäyrä on ollut ylöspäin.

Ei ole loukkaantumisia, ja terveystilanne on hyvä. Maanantaina huilattiin ja kokoonnutaan tiistaina miettimään Kiri-peliä. Tuttuja miehiä siellä on vastassa, kun pelattiin harjoituspelejäkin. Tiedetään, kenet pitää ottaa, Ronkainen kertoo arvoituksellisesti.

Kirin pelinjohtaja Jukka Karttunen tietää Puijon vaarallisuuden.

On yksi sarjan kärkiporukoista. Taitavia kavereita, jotka ovat pelanneet alkukauden tasaisesti. Ei ole tullut repsahduksia. Katsotaan nyt sitten, kuka siellä pelaa. Kotivoittoa odotan.

Kasperi Vehkaoja palaa lukkariksi kun taas Ville Vierimaa jatkaa etenijäjokerina.

– Jatketaan ulkopelissä muutoin samalla joukkueella millä lopetettiin Kankaanpäätä vastaan, Karttunen kertoo.

Scroll to Top