Jyväskylän Kiri Logo

Kärkikamppailuun!

Keskiviikkona kumahtaa ja Hippos humaltuu. Kiri kaataa Koskenkorvaa, kun Ykköspesiksen kärkikamppailussa haetaan asetelmia alkukauden kuninkaan ratkomiseksi. Toki siellä kärjessä muitakin keikkuu, mutta muita pelejä ei Hippoksella keskiviikkona ole. Nyt kannattaa tulla paikalle, koska minä en pääse.

Erilaiset lähtökohdat
Kiri koki lauantaina kauden kolmannen tappionsa Lapissa, kun kaimajoukkue Simosta oli kotiutuskisan jälkeen parempi. Koko alkukauden mittainen pisteputki jatkuu edelleen, kuten pitääkin. Peliä värittivät lukuisat läpilyönnit (puolin ja toisin), eikä ulkopelistä voi antaa puhtaita pisteitä kuin jokereille. Sisällä onnistujia oli reilusti: Vierimaa, Lassila, Matikka, Raami, Brandt, Matola ja Karttunen esimerkiksi. Kolmostilanteita 22, koko joukkueen kärkilyöntiprosentti komea 68. Edellisessä ennakossa Oulun Äimärautiolle ennustetut ravit siirtyivätkin siis Lapin puolelle. Koskenkorva pelasi lauantaina satavuotiaan naapurimme Lohen juhlissa varastaen Koskenharjulta kaksi pistettä, pöytähopeat ja morsiamen. Sunnuntaina Koskenkorvan Urheilijat oli sateisella kotikentällään sarjan kärkijoukkueeksi ennakoitua Puijon Pesistä vastaan dominoiva, jopa ylivoimainen. Itseluottamus on pohjalaisilla varmasti tapissa, kun alkukierrosten epätasaisuus on jäämässä otteista ja sarjakärki on lähestynyt kierros kierrokselta.

Ketkä pelaa?
Kiri kierrätti lauantaina kokoonpanoaan hiukan; Lasse Saraluoto lepäsi ja Jani Raami tuli kokoonpanoon kunnarinkin mättäen. Eipä ole helppo Karttusen Jukkiksella päättää, ketkä ansaitsevat pelipaikan tähän matsiin. Onneksi on iso hattu, johon nimilaput heittää ja sieltä arpoa. Tämä on toki positiivinen ongelma ja ihan sama, ketkä siellä pelaa – Kiri on kova! Koskenkorvan pelihousut on pukenut jalkaan jo 16 eri urheilijaa alkukauden kymmenessä ottelussa. Sisäpelissä Ilmajoen Sähkökoje -areenan manuaalisen tulostaulun hoitajaa on eniten rasittanut Kasperi Laasonen, joka on paukuttanut peräti 1+23 juoksua. Kokeneen Laasosen lisäksi joukkueesta erottuvat Vimpelissäkin esiintyneet Kortehiston veljekset sekä superin kokemusta omaavat Mikko Hakomäki, Matias Villen (ja Jannen) veli Rauhala ja Tony Latvala. Lukkarin tontilla aloitti Miska Mäkiviita, joka nousi kuitenkin JymyJussien superpesikseen jo neljän pelin jälkeen. Benjamin Laaksoharju on vastannut huutoon ja ollut vähintäänkin mitat täyttävä korvaaja. Näistä kahdesta edeltävästä kappaleesta lyhennetty versio tulee tässä: en tiedä, ketkä pelaa.

Miten käy?
En tiedä sitäkään. Sen tiedän, että tämän pelin haluaisin nähdä lähempää ja livenä – tämä on ottelu, jonka suosittelen katsomaan.

-Kova on peli varmasti! Molemmat joukkueet ovat olleet alkukaudesta kovia, mutta sarja on tasainen ja vaihtelevia, yllätyksellisiäkin otteita on molemmilta nähty. Nyt käännetään kaikki kivet ja Hurrikaanissakin on lounaalla mikrossa lämmitettyä urheilijan ruokaa, kertoo Kirin pelinjohdosta Joni Karppanen. 

– Olemme myös panostaneet kolmoselta lähtöihin ja kellottaneet uskomattomia aikoja molemmilla kerroilla, kun mailamiestä on uskottu. Keskiviikkona ei voi yhtään ilmaista kolmoselle nukahtaa, Karppanen jatkaa.

Ja onhan tämä huikea viikko!
Keskiviikkona kärkikamppailu Hippoksella, Kiri – Koskenkorva klo 18.00
Perjantaina Semmarit Hippoksella klo 19.00
Lauantaina Kiri – Lippo klo 16.00

Scroll to Top