Kärkiottelut Jatkuu!
Kirin vierasreissujen luottobussi kaartaa tiistaina Pohjanlinnan pesisstadionille Kankaanpäähän haastamaan sarjan ylivoimaiseksi ennakkosuosikiksi itsensä nostaneen Kankaanpään Mailan. Jännittää KaMalasti, millaisen otteluilmoituksen heidän epäilemättä pätevä sometoimituksensa on tällä kertaa laatinut ja toisaalta myös se, miten pelottavalta teurastaja-Lauttamuksen parta juhannuksen jälkeisissä tärinöissä näyttää. No, meillä on heittää vastaan Esa Mursu ja Itä – Länsi -tasoinen huoltaja, joten ainakin toppatakkiosastoilla lämmöt nousevat hyvissä ajoin ennen peliä.
Kovaa KaMaa
Vastakkain asettuu Ykköspesiksen kaksi kärkipään ulkopelijoukkuetta. Kotijoukkue Kankaanpää on laskenut kymmeneen otteluun 4,9 juoksua per otatus ja Kiri 12 otteluun 5,0. Vain KPL on tässä tilastossa molempia niukasti edellä. Tehtyjä juoksuja Kirillä on 30 enemmän kuin KaMalla, mutta kuten nokkelimmat osasivat edellisestä virkkeestä päätellä, Kiri on pelannut kaksi ottelua enemmän. Ja saalistanut niitä merkityksellisimpiä, eli sarjapisteitä, kolme enemmän kuin Kankaanpää.
Kankaanpää pysyi viime syksyn siirtomarkkinoilla hyvin koossa ja laajasta rosterista on raavittu kokoon voittava kokoonpano peräti yhdeksään otteluun. KaMa on hävinnyt siis vain kerran, Seinäjoella Maila-Jusseille kesäkuun alussa. Kankaanpään rosterissa vilisee pesiksen seuraajille tuttuja nimiä kuten Anttila, Mikkolanaho, Vilander, Utunen, Rantamäki, Peltomäki, Suvisalmi vain muutamia mainitakseni. Joona Anttilan ja Sami Mikkolanahon 17 lyötyä juoksua mieheen sekä Joonas Peltomäen 47 kärkkäriä mahtuvat teksti-tv:ssä ensimmäiselle sivulle, mutta tuotujen puolella tehot ovat jakautuneet tasaisemmin, vaikka Peltomäki kärkenä vinttikoiraa stunttaakin.
Kiri sai runkosarjan ensimmäisen puolikkaan pakettiin viikko sitten Koskenkorvalla voitokkaasti ja on rakentanut syyspuolen iskuaan hyvin lepäämällä, laadukkaasti harjoittelemalla ja sopivasti rentoutumalla. Terveystilanne on kiitettävä (kiitos Mehiläiselle näistä otteluennakoista). Lähestyvä Itä – Länsi on tuonut kotikentälle lisää porrasjuoksupaikkoja ja mediaa, joista joukkueen puheliain ja mediaseksikkäin Niklas Moilanen saa kärsiä koko sivun lehtijuttujen muodossa. Viikon takaiseen Kossu-pelin kokoonpanoon ei peliesitysten tai pelikunnon takia tarvitse kajota, mutta pelinhoitaja Karttunen on ennenkin Kankaanpäässä taikonut ihmeitä ja ottanut pisteitä (ainakin varoituspisteitä), joten elämme jännityksessä.
Odotukset
Satakunnan ylpeys KaMa on kova kanto kaskessa. Kiri on raapinut jokaisesta ottelusta tällä kaudella vähintään pisteen ja KaMa hävinnyt vain kerran, joten peli on varmasti odotettu molempien joukkueiden leireissä.
”Häiriötekijöitä juhannuksen, kotikentän tapahtumien ja kasvaneen huomion muodossa varmasti on ollut, mutta ei saa yhtään ajatella seuraavaa peliä tai edes vuoroparia, fokuksen on pysyttävä täydellisesti oikeassa tilanteessa. Kankaanpään ulkopeliä vastaan jokainen juoksu on kovan työn takana ja siksi toissijaisten palojen välttäminen ja esimerkiksi etenemisvirheet on karsittava minimiin”, pelinjohtaja Jukka Karttunen kertoo. ”Montaa yhteistä harjoitusta juhannustauolta ei ole, joten vireystilan ja fyysisen valmiuden nostaminen huippupelin tasolle jää paljolti urheilijoiden omalle vastuulle”, Karttunen jatkaa jargoniaan. ”Lähdemme haastamaan ja otamme hyvän alun sarjan toiseenkin puolikkaaseen!”